Filmasin tämän jo lähes kaksi viikkoa sitten mutta en saanut sitä postausvalmiiksi kuin vasta nyt. Pahoittelut.
Tämänkertainen vlog englanniksi. Englanninkieliset tekstit laitettu avuksi kaiken varalta :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chichester. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. huhtikuuta 2014
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Ensimmäinen kevätsunnuntai
Eilen oli lämmin päivä ja jätin ensimmäistä kertaa tänä vuonna takin kotiin mennessäni kuoroharjoituksiin. Auringonpaiste tuntui ihanalta pitkän, kylmähkön talven jälkeen ja tänään oli muutenkin kiva päivä.
Harjoitusten jälkeen kutsuin neljä kaveria meille syömään. Kahden tytön avustuksella kokkasin yksinkertaisen tonnikalapasta paistoksen ja söimme sen valkosipulipatongin ja salaatin kanssa. Pojat saivat tiskata astiat :P Jälkiruoaksi meillä oli angel delightia, jonka yksi kavereistani valmisti. Se on tyypillinen englantilainen jälkiruoka, jota en ollut ennen maistanut: mousse joka maistuu toffeen ja vanilijakastikkeen sekoitukselta. Se oli ihan hyvää, erityisesti banaanin kanssa, vaikka näyttikin hieman epäilyttävältä...
Meidän kuorolla on taas ensi lauantaina kuorokonsertti Chichesterin katedraalissa ja meillä oli tänään neljän tunnin mittaiset harjoitukset kahden nuorisokuoron sekä yliopiston orkesterin kanssa jotka tulevat esiintymään kanssamme. Tällä kertaa laulamme Faurén Requiemin, Alexander Borodinin Polovetsialaistanssit oopperasta Prinssi Igor sekä Tsaikovskin Orkesterialkusoitto Vuosi 1812. Laulamme kaikki kappaleet alkuperäiskielellä, eli ensimmäisen latinaksi ja kaksi muuta venäjäksi. Laulaminen kielellä jota ei ymmärrä on hankalaa koska sanat eivät tunnnu jäävän päähän ollenkaan. Latina ei ole liian ongelmallinen varsinkin kun kaikissa Requiemeissa sanat ovat samat mutta venäjän kanssa olen saanut tehdä töitä.
Harjoitusten jälkeen kutsuin neljä kaveria meille syömään. Kahden tytön avustuksella kokkasin yksinkertaisen tonnikalapasta paistoksen ja söimme sen valkosipulipatongin ja salaatin kanssa. Pojat saivat tiskata astiat :P Jälkiruoaksi meillä oli angel delightia, jonka yksi kavereistani valmisti. Se on tyypillinen englantilainen jälkiruoka, jota en ollut ennen maistanut: mousse joka maistuu toffeen ja vanilijakastikkeen sekoitukselta. Se oli ihan hyvää, erityisesti banaanin kanssa, vaikka näyttikin hieman epäilyttävältä...
maanantai 24. helmikuuta 2014
Kuorosotaa - also in English
...tai no ei nyt oikeastaan. 26. vuotuinen kirkkoalkuperää olevien yliopistojen kuorokokoontuminen. Tapahtuma on viralliselta nimeltään The Cathedrals Group Choirs Festival. Se järjestetään joka vuosi yhdessä mukana olevista yliopistoista ja tänä vuonna oli meidän yliopiston vuoro hostata tapahtuma. Perjantai-iltana vastaanotimme yhdeksän yliopistokuoroa eri puolilta Englantia ja me saimme tietenkin toimia oppaina. Yhteensä meitä oli noin 250 laulajaa: meidän kamarikuoro oli yli neljälläkymmenellä jäsenellä kaikkein suurin, pienimmässä kuorossa taisi olla kymmenisen laulajaa.
Lauantaina kokoonnuimme Chichesterin katedraaliin ensin harjoituksiin ja illalla esitykseen. Ensimmäinen puolisko koostui kuorojen omista, vapaavalintaisista, maksimissaan viiden minuutin mittaisita esityksistä.
Yhden kuorolaisen isä äänitti meidän kuoron kaksi laulua, ne on kuunneltavissa tuossa alapuolella.
---
I thought I would write this post in both Finnish and English and I'm happy to keep doing this if non-Finnish speakers want to read this blog :) Please feel free to leave a comment.
The 26th annual Cathedrals Group Choirs Festival took place last weekend and our university was given the opportunity to host it this year. On Friday night we welcomed nine university choirs from around the country taking the total number of choristers to about 250. Our chamber choir with over 40 members was the biggest individual choir, the smallest consisted of about 10 people.
On Saturday we rehearsed in Chichester Cathedral in the afternoon and performed a concert in the evening. The first half consisted of a performance from each choir individually. Recordings of our own Chamber Choir's songs below.
Väliajan jälkeen marssimme kaikki lavalle laulamaan noin tunnin mittaisen Mozartin Requiemin yhdessä. Tämä yhteinen teos, jonka kaikki kuorot opettelevat vaihtuu vuosittain. Olin aivan onnessani, kun pääsin laulamaan nimenomaan tämän Mozartin. Uskomatonta musiikkia ja noin ison kuoron kanssa ääni oli mahtava. Meitä säestämässä oli yksi yliopistomme orkestereista.
---
After the interval all the choirs took the stage together to perform Mozart's Requiem. The musical work which every choir is asked to learn varies every year and I felt incredibly lucky to get to sing the Requiem out of all works - I just think it's an absolutely incredible piece of music. The noise that comes from a choir this size was stunning anyway. We were accompanied by one of our university orchestras. Below two of my favourite sections from Mozart's Requiem. Even people who are not too familiar with classical music may have heard these as they are often used in films and such.
I'm hoping that I'll get to take part in this choir festival thing again next year. It will be held at the University of Chester.
---
Tämä on ehkä kaikkein kuuluisin osa Mozartin Requiemista, Lacrimosa. Vaikka klassinen musiikki ei olisikaan muuten tuttua, tämän monet tunnistavat mm. elokuvista:
Tämä Dies Irae on ollut myös jossain. Tämä lyhyehkö osa on ehkä oma lempparini (vaikea valita, kun koko Requiem on niin hieno). Se on sen verran vaikuttavan kuuloinen:
Ensi vuonna festivaali järjestetään Liverpoolin lähellä, Chesterissä.

Tunnisteet:
Chichester,
English,
katedraali,
kuoro,
Mozart,
Requiem,
yliopisto
lauantai 22. helmikuuta 2014
Junaillen
Lähdin ensimmäistä kertaa yliopistosta kotiin Lontooseen junalla viime lauantaina. Minä sählään yleensä aivan älyttömästi junien kanssa. Jostain syystä ne stressaavat minua kulkuvälineinä. Yleensä taitan matkan moottoripyörällä, mutta sää oli ollut todella arvaamaton jo muutaman viikon ajan - paljon sateita ja myrskytuulta - joten kaksipyöräinen jäi talliin. Tämä extreme sää on aiheuttanut tulvia monilla alueilla ja tuuli on kaatanut puita kulkureiteille, joten liikkuminen kaupungista toiseenkin on paikoin hankalaa.
Paluumatkalla tiistaina olin Victoriassa lähes kaksi tuntia etuajassa, koska olin jatkanut asemalle suoraan töistä. Pyörin jonkin aikaa aseman kaupoissa ja sain ilmaisnäytteenä jonkinlaisia proteiinipitoisia, pieniä kananugetteja. Minulla oli ne kädessä, kun poliisi pysäytti minut. Arvelin, että ehkä hän jostain syystä haluaa vilkaista rinkkaani, mutta hän kysyikin kohteliaasti, mistä olin mahtanut saada kananpalat ja jaettiinko niitä jossain ilmaiseksi. Neuvoin hänet Apollo Victoria teatterin edessä sijaitsevalle uloskäynnille.
Junani lähti tietenkin kaukaisimmalta laiturilta ja sitä etsiessäni lähes heitin matkalippuni vahingossa roskiin tyhjän karkkipussin sijaan ja lippupuomi ei jostain syystä hyväksynyt lippuani joten jouduin odottamaan asemahenkilökuntaa päästämään minut laiturille. Kyseinen mies ei sitten lopulta edes tarkistanut lippuani, antoi minun vain mennä portista läpi.
Kun sitten vihdoin löysin oikean junan, oli minun setvittävä, että mitkä vaunut menisivät Chichesteriin asti ja mitkä lähtisivät puolessa välissä reittiä eri suuntaan. Yrmy konduktööri neuvoi minut junan etuosaan. Loppujen lopuksi tällä ei ollutkaan väliä, sillä Horshamissa, jossa junan olisi pitänyt jakautua kahtia, kuulutettiin :
"Ladies and gentlemen, the crew for the front part of the train is currently missing due to flooding..."
Viestin sävy ei ollut vakava ja kaikkia nauratti mutta koska tulvat olivat estäneet henkilökunnan pääsyn paikalle, joutui koko juna matkustamaan samaan määränpäähän ja pysähtymään joka asemalla. Minä jouduin vaihtamaan Barnhamissa junaa päästäkseni Chichesteriin, vaikka yhteyden olisi pitänyt olla suora. Onneksi on jo helmikuu ja ilmat mitä todennäköisimmin parantuvat muutaman seuraavan viikon aikana sen verran, että uskallan suunnitella taas ajavani tätä Chichester-Lontoo väliä.
Lauantaiaamuna kuulin, ettei Lontooseen päässyt mitenkään junalla. Minun junani oli kuitenkin määrä lähteä vasta 19:00 ja vaikka jouduin lopulta menemään kiertoreittiä (matkustaa ensimmäisellä junalla koko matka sen pääteasemalle Brightoniin, jotta sain vaihdettua Lontoon junaan, diagrammissa merkitty punaisella), pääsin perille vain noin 15-20 minuutin viiveellä.
![]() |
Katkoviivalla merkitty suunniteltu reitti, punaisella käyttämäni reitti. |
Paluumatkalla tiistaina olin Victoriassa lähes kaksi tuntia etuajassa, koska olin jatkanut asemalle suoraan töistä. Pyörin jonkin aikaa aseman kaupoissa ja sain ilmaisnäytteenä jonkinlaisia proteiinipitoisia, pieniä kananugetteja. Minulla oli ne kädessä, kun poliisi pysäytti minut. Arvelin, että ehkä hän jostain syystä haluaa vilkaista rinkkaani, mutta hän kysyikin kohteliaasti, mistä olin mahtanut saada kananpalat ja jaettiinko niitä jossain ilmaiseksi. Neuvoin hänet Apollo Victoria teatterin edessä sijaitsevalle uloskäynnille.
![]() |
Apollo Victoriassa pyörii yksi lempimusikaaleistani, Wicked. Olen nähnyt sen 12 kertaa, 9 niistä nimenomaan tässä teatterissa. |
![]() |
Ilmainen kanadippi. |
Junani lähti tietenkin kaukaisimmalta laiturilta ja sitä etsiessäni lähes heitin matkalippuni vahingossa roskiin tyhjän karkkipussin sijaan ja lippupuomi ei jostain syystä hyväksynyt lippuani joten jouduin odottamaan asemahenkilökuntaa päästämään minut laiturille. Kyseinen mies ei sitten lopulta edes tarkistanut lippuani, antoi minun vain mennä portista läpi.
![]() |
Lähtötaulukot London Victoria asemalla. |
"Ladies and gentlemen, the crew for the front part of the train is currently missing due to flooding..."
Viestin sävy ei ollut vakava ja kaikkia nauratti mutta koska tulvat olivat estäneet henkilökunnan pääsyn paikalle, joutui koko juna matkustamaan samaan määränpäähän ja pysähtymään joka asemalla. Minä jouduin vaihtamaan Barnhamissa junaa päästäkseni Chichesteriin, vaikka yhteyden olisi pitänyt olla suora. Onneksi on jo helmikuu ja ilmat mitä todennäköisimmin parantuvat muutaman seuraavan viikon aikana sen verran, että uskallan suunnitella taas ajavani tätä Chichester-Lontoo väliä.
![]() |
Matkalukemisena John Williamsin kirja, Stoner. Todella hyvä. Suosittelen lämpimästi. |
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Vlog #2 - Kevään yliopistoesiintymisiä ja lisää Sherlockia
Toinen vlogi. Toivottavasti kuuluu tällä kertaa paremmin :)
perjantai 24. tammikuuta 2014
Kevään lukujärjestys
Palasin yliopistoon viime sunnuntaina ja opiskelu alkoi heti maanantaiaamuna. Kevään lukujärjestys näyttää tältä:
Meillä on siis jotain tanssia/liikuntaa joka aamu. Nämä tunnit ovat vapaaehtoisia, mutta koska ne ovat ilmaisia ja avoimia ainoastaan minun kurssillani oleville, tuntuisi kummalliselta olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi. En ole mikään taitava tanssija. Aloitin tanssin vasta pari-kolme vuotta sitten, joten minusta ei todellakaan ole vastusta koko elämänsä tanssitunneilla käyneille mutta tykkään käydä.
Muutamia selityksiä lukujärjestykseen:

- Minulla on kaksi varsinaista luentoa: 'Style&Genre' ja 'Music Industry'. 'Stage management' (stage manager = lavamies) sisältää sekä luentoja että käytännön tunteja.
- 'Stage Combat' on lukujärjestyksessä osittain kuoron päällä, mutta tätä tuntia ei ole joka viikko
- Daniel opiskelee säestystä (mikäli joku ihmetteli, kuka hän on) ja olemme harjoitelleet yhdessä joka viikko syksystä lähtien: hän soittaa pianoa ja minä laulan.
- Minulla on yhteensä tunnin verran yksityistä lauluopetusta viikossa.
- Orkesterissa soitan viulua.
- 'Musical Theatre Society' on kerho, johon kuka tahansa opiskelija aineesta riippumatta voi liittyä. Nyt kevätlukukaudella meillä on kaksi tapaamista viikossa yhden sijaan, sillä huhtikuun lopussa tarkoituksena on esittää täyspitkä musikaali.
Kaiken kaikkiaan näyttäisi olevan ihan kiva lukukausi aluillaan :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)