Synttärit!

Viime lauantaina oli mun synttärit. Suurin osa lahjoista tuli tilille rahan muodossa. Lähes kaikki sukulaiseni asuvat Suomessa ja lahjojen lähettäminen ei vain mielestäni ole kovin kannattavaa. Sain kuitenkin Muumi-yökkärit ja yllätyksekseni yksi parhaista kavereistani poikaystävineen oli ostanut minulle uuden laukun yliopistokäyttöön. En ole tottunut siihen, että kaverit ostaa mitään :P

Lauantaina menimme Lontoon keskustaan siskoni, äitini ja äitini suomalaisen kaverin kanssa. Söimme lounasta Speedy's Cafessa - siinä kahvilassa, joka on tullut tutuksi Sherlock-sarjasta ja joka on mukamas 221b Baker Streetin alakerrassa (oven ja kahvilan oikea osoite on 187 North Gower Street ja se on muutaman korttelin päässä Baker Streetilta). Kolkuttimen asento jäi naurattamaan. Mycroft ei selvästikään ole kylässä. Sherlock-fanit varmasti ymmärtävät viittauksen.

Tilasin kahvilassa Sherlock wrapin. Oli muuten hyvää ja ihanan rapeaa. Tuossa oli sisällä pekonia, kanaa, jotain juustoa ja vihanneksia. Voisi yrittää joku kerta itse samantyylistä kotona.

Ensimmäinen tehtävämme, kun tuona aamuna saavuimme Lontoon keskustaan, oli ollut teatterilippujen hankkiminen. Äiti oli luvannut viedä meidät johonkin musikaaliin ja olimme päättäneet vain mennä paikan päälle ja hankkia mitä lippuja vain oli tarjolla. Ostimme liput Jersey Boys - musikaalin iltapäivänäytökseen. Se on yksi ainoita pitkäaikaisia West End musikaaleja (pyörinyt Lontoossa vuodesta 2008) jota en ollut ennen nähnyt ja vaikka se on jukebox musikaali (en yleensä tykkää jukebox musikaaleista, eli musikaaleista joissa käytetään jo olemassa olevia lauluja sen sijaan, että sitä varten olisi sävelletty uudet kappaleet), monet ovat sitä kehuneet ja jopa suositelleet minulle, koska se on jukebox musikaaliksi melko fiksu.

(Lähde)

Musikaali oli ehdottomasti katsomisen arvoinen. Musikaali kertoi Frankie Valli and The Four Seasons bändistä ja suuri osa kappaleista oli tuttuja mutta en tiennyt kyseisen bändin olevan niiden takana. Lavasteet olivat yksinkertaiset ja niiden liikuttelu kävi todella sulavasti ja älykkäästi. Tämä oli mielestäni yksi musikaalin kohokohdista: siitä oli tehty oma taiteenlajinsa. 

Junaillen

Lähdin ensimmäistä kertaa yliopistosta kotiin Lontooseen junalla viime lauantaina. Minä sählään yleensä aivan älyttömästi junien kanssa. Jostain syystä ne stressaavat minua kulkuvälineinä. Yleensä taitan matkan moottoripyörällä, mutta sää oli ollut todella arvaamaton jo muutaman viikon ajan - paljon sateita ja myrskytuulta - joten kaksipyöräinen jäi talliin. Tämä extreme sää on aiheuttanut tulvia monilla alueilla ja tuuli on kaatanut puita kulkureiteille, joten liikkuminen kaupungista toiseenkin on paikoin hankalaa.

Lauantaiaamuna kuulin, ettei Lontooseen päässyt mitenkään junalla. Minun junani oli kuitenkin määrä lähteä vasta 19:00 ja vaikka jouduin lopulta menemään kiertoreittiä (matkustaa ensimmäisellä junalla koko matka sen pääteasemalle Brightoniin, jotta sain vaihdettua Lontoon junaan, diagrammissa merkitty punaisella), pääsin perille vain noin 15-20 minuutin viiveellä. 

Katkoviivalla merkitty suunniteltu reitti, punaisella käyttämäni reitti.

Paluumatkalla tiistaina olin Victoriassa lähes kaksi tuntia etuajassa, koska olin jatkanut asemalle suoraan töistä. Pyörin jonkin aikaa aseman kaupoissa ja sain ilmaisnäytteenä jonkinlaisia proteiinipitoisia, pieniä kananugetteja. Minulla oli ne kädessä, kun poliisi pysäytti minut. Arvelin, että ehkä hän jostain syystä haluaa vilkaista rinkkaani, mutta hän kysyikin kohteliaasti, mistä olin mahtanut saada kananpalat ja jaettiinko niitä jossain ilmaiseksi. Neuvoin hänet Apollo Victoria teatterin edessä sijaitsevalle uloskäynnille. 

Apollo Victoriassa pyörii yksi lempimusikaaleistani, Wicked. Olen nähnyt sen 12
kertaa, 9 niistä nimenomaan tässä teatterissa.

Ilmainen kanadippi.

 Junani lähti tietenkin kaukaisimmalta laiturilta ja sitä etsiessäni lähes heitin matkalippuni vahingossa roskiin tyhjän karkkipussin sijaan ja lippupuomi ei jostain syystä hyväksynyt lippuani joten jouduin odottamaan asemahenkilökuntaa päästämään minut laiturille. Kyseinen mies ei sitten lopulta edes tarkistanut lippuani, antoi minun vain mennä portista läpi. 

Lähtötaulukot London Victoria asemalla.

Kun sitten vihdoin löysin oikean junan, oli minun setvittävä, että mitkä vaunut menisivät Chichesteriin asti ja mitkä lähtisivät puolessa välissä reittiä eri suuntaan. Yrmy konduktööri neuvoi minut junan etuosaan. Loppujen lopuksi tällä ei ollutkaan väliä, sillä Horshamissa, jossa junan olisi pitänyt jakautua kahtia, kuulutettiin :
"Ladies and gentlemen, the crew for the front part of the train is currently missing due to flooding..."
Viestin sävy ei ollut vakava ja kaikkia nauratti mutta koska tulvat olivat estäneet henkilökunnan pääsyn paikalle, joutui koko juna matkustamaan samaan määränpäähän ja pysähtymään joka asemalla. Minä jouduin vaihtamaan Barnhamissa junaa päästäkseni Chichesteriin, vaikka yhteyden olisi pitänyt olla suora. Onneksi on jo helmikuu ja ilmat mitä todennäköisimmin parantuvat muutaman seuraavan viikon aikana sen verran, että uskallan suunnitella taas ajavani tätä Chichester-Lontoo väliä.

Matkalukemisena John Williamsin kirja, Stoner. Todella hyvä. Suosittelen lämpimästi.