Tuntuu siltä, että on aika palata blogimaailmaan. Yliopisto on taas lähtenyt käyntiin ja tänä vuonna vaihdoin monen muun opiskelija tavoin suuntautumistani 75/25 jakautuvalta Music with Musical Theatre linjalta 50/50 jakoiselle Music and Musical Theatre linjalle. Yliopisto aloitti tämän uuden tutkinnon opetuksen vasta tänä vuonna opiskelijoiden palautteen pohjalta. Meille on tarjolla enemmän tanssia ja ilmaisutaitoa ja mikä parasta, saamme pitkälti itse valita, mitä opiskelemme ja missä aineissa meidät arvostellaan.
Kävin ostamassa itselleni uusia tanssivarusteita. Vanhoissa jazzkengissä oli reikiä ja balettitossut olivat kuluneet. Mukaan tanssikaupasta tarttui myös foot thongit. Saa nähdä, paljonko niitä tulee käytettyä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yliopisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yliopisto. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
perjantai 16. toukokuuta 2014
Lauluvideo
Anteeksi etten ole postannut mitään useaan viikkoon. Yliopistossa on ollut kiirettä mutta nyt olen vihdoinkin saanut kaikki ensimmäisen vuoden työt palautettua. Kirjoitan paremmalla ajalla enemmän mutta tässä video minusta harjoittelemassa laulukokeeseeni. Kappaleena Wishing You Were Somehow Here Again musikaalista Oopperan kummitus. Muutamia outoja nuotteja ja (keskittyneitä) ilmeitä siellä täällä :P
lauantai 5. huhtikuuta 2014
Vlog #3 - Update in English
Filmasin tämän jo lähes kaksi viikkoa sitten mutta en saanut sitä postausvalmiiksi kuin vasta nyt. Pahoittelut.
Tämänkertainen vlog englanniksi. Englanninkieliset tekstit laitettu avuksi kaiken varalta :)maanantai 24. helmikuuta 2014
Kuorosotaa - also in English
...tai no ei nyt oikeastaan. 26. vuotuinen kirkkoalkuperää olevien yliopistojen kuorokokoontuminen. Tapahtuma on viralliselta nimeltään The Cathedrals Group Choirs Festival. Se järjestetään joka vuosi yhdessä mukana olevista yliopistoista ja tänä vuonna oli meidän yliopiston vuoro hostata tapahtuma. Perjantai-iltana vastaanotimme yhdeksän yliopistokuoroa eri puolilta Englantia ja me saimme tietenkin toimia oppaina. Yhteensä meitä oli noin 250 laulajaa: meidän kamarikuoro oli yli neljälläkymmenellä jäsenellä kaikkein suurin, pienimmässä kuorossa taisi olla kymmenisen laulajaa.
Lauantaina kokoonnuimme Chichesterin katedraaliin ensin harjoituksiin ja illalla esitykseen. Ensimmäinen puolisko koostui kuorojen omista, vapaavalintaisista, maksimissaan viiden minuutin mittaisita esityksistä.
Yhden kuorolaisen isä äänitti meidän kuoron kaksi laulua, ne on kuunneltavissa tuossa alapuolella.
---
I thought I would write this post in both Finnish and English and I'm happy to keep doing this if non-Finnish speakers want to read this blog :) Please feel free to leave a comment.
The 26th annual Cathedrals Group Choirs Festival took place last weekend and our university was given the opportunity to host it this year. On Friday night we welcomed nine university choirs from around the country taking the total number of choristers to about 250. Our chamber choir with over 40 members was the biggest individual choir, the smallest consisted of about 10 people.
On Saturday we rehearsed in Chichester Cathedral in the afternoon and performed a concert in the evening. The first half consisted of a performance from each choir individually. Recordings of our own Chamber Choir's songs below.
Väliajan jälkeen marssimme kaikki lavalle laulamaan noin tunnin mittaisen Mozartin Requiemin yhdessä. Tämä yhteinen teos, jonka kaikki kuorot opettelevat vaihtuu vuosittain. Olin aivan onnessani, kun pääsin laulamaan nimenomaan tämän Mozartin. Uskomatonta musiikkia ja noin ison kuoron kanssa ääni oli mahtava. Meitä säestämässä oli yksi yliopistomme orkestereista.
---
After the interval all the choirs took the stage together to perform Mozart's Requiem. The musical work which every choir is asked to learn varies every year and I felt incredibly lucky to get to sing the Requiem out of all works - I just think it's an absolutely incredible piece of music. The noise that comes from a choir this size was stunning anyway. We were accompanied by one of our university orchestras. Below two of my favourite sections from Mozart's Requiem. Even people who are not too familiar with classical music may have heard these as they are often used in films and such.
I'm hoping that I'll get to take part in this choir festival thing again next year. It will be held at the University of Chester.
---
Tämä on ehkä kaikkein kuuluisin osa Mozartin Requiemista, Lacrimosa. Vaikka klassinen musiikki ei olisikaan muuten tuttua, tämän monet tunnistavat mm. elokuvista:
Tämä Dies Irae on ollut myös jossain. Tämä lyhyehkö osa on ehkä oma lempparini (vaikea valita, kun koko Requiem on niin hieno). Se on sen verran vaikuttavan kuuloinen:
Ensi vuonna festivaali järjestetään Liverpoolin lähellä, Chesterissä.

Tunnisteet:
Chichester,
English,
katedraali,
kuoro,
Mozart,
Requiem,
yliopisto
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Vlog #2 - Kevään yliopistoesiintymisiä ja lisää Sherlockia
Toinen vlogi. Toivottavasti kuuluu tällä kertaa paremmin :)
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Musikaaliproduktio - koe-esiintyminen
Huhtikuun lopussa yliopiston Musical Theatre Society esittää oman versionsa Seussical -nimisestä Broadway musikaalista ja koe-esiintyminen pidettiin eilen. Riemukseni sain tietää ennen joulua, että minut oli valittu apulaisohjaajaksi, joten ensi kertaa elämässäni pääsin sanomaan oman mielipiteeni roolijaosta. Itse en saanut koe-esiintyä juuri tuosta syystä, mutta kuka tahansa saa olla mukana ensemblessa, joten sinne sekaan minäkin aion lähteä hyppimään. Seussical, joka perustuu Dr Seussin lastenkirjoihin (tutumpia ehkä englantilaisille kuin suomalaisille), on hyvä musikaali ihan vaan kuorossakin oleville, koska ryhmänumeroita ja harmonioita on paljon.
Koe-esiintyjiä oli vajaat neljäkymmentä. Jokaiseen päärooliin valitaan kaksi ihmistä, jotta mahdollisimman moni saa mahdollisuuden vetää soolon. Esityksiä tulee olemaan neljä, joten kumpikin kokoonpano esittää kahdesti. Tuntui mukavalta istua tuomaristopöydässä vaihteen vuoksi nauttimassa muiden esityksistä tarvitsematta jännittää omaa lauluvuoroa. Meillä on tänään tapaaminen tuotantotiimin kanssa ja toivon mukaan pääsemme yhteisymmärrykseen roolijaosta, eikä kakkosvaihetta tarvitse järjestää. Harjoitukset alkavat jo torstaina. Can't wait! :)
Tämänhetkinen lempikappaleeni Seussicalista:
Tämänhetkinen lempikappaleeni Seussicalista:
perjantai 24. tammikuuta 2014
Kevään lukujärjestys
Palasin yliopistoon viime sunnuntaina ja opiskelu alkoi heti maanantaiaamuna. Kevään lukujärjestys näyttää tältä:
Meillä on siis jotain tanssia/liikuntaa joka aamu. Nämä tunnit ovat vapaaehtoisia, mutta koska ne ovat ilmaisia ja avoimia ainoastaan minun kurssillani oleville, tuntuisi kummalliselta olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi. En ole mikään taitava tanssija. Aloitin tanssin vasta pari-kolme vuotta sitten, joten minusta ei todellakaan ole vastusta koko elämänsä tanssitunneilla käyneille mutta tykkään käydä.
Muutamia selityksiä lukujärjestykseen:

- Minulla on kaksi varsinaista luentoa: 'Style&Genre' ja 'Music Industry'. 'Stage management' (stage manager = lavamies) sisältää sekä luentoja että käytännön tunteja.
- 'Stage Combat' on lukujärjestyksessä osittain kuoron päällä, mutta tätä tuntia ei ole joka viikko
- Daniel opiskelee säestystä (mikäli joku ihmetteli, kuka hän on) ja olemme harjoitelleet yhdessä joka viikko syksystä lähtien: hän soittaa pianoa ja minä laulan.
- Minulla on yhteensä tunnin verran yksityistä lauluopetusta viikossa.
- Orkesterissa soitan viulua.
- 'Musical Theatre Society' on kerho, johon kuka tahansa opiskelija aineesta riippumatta voi liittyä. Nyt kevätlukukaudella meillä on kaksi tapaamista viikossa yhden sijaan, sillä huhtikuun lopussa tarkoituksena on esittää täyspitkä musikaali.
Kaiken kaikkiaan näyttäisi olevan ihan kiva lukukausi aluillaan :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)